„Kotiliesi Leivonta + Ruoka, 24-2019” on ajakiri. Ajakirja seisukord: uus.
Mikään ei tapahdu hetkessä, ainakaan mitä tulee hyvän ruoan loihtimiseen.
Edellä mainittu ei tarkoita lainkaan sitä, etteikö helppoa ja hyvää, itse tehtyä ruokaa saisi ruokapöytään alle puolessa tunnissa. Ei, kyse on vaivannäöstä. Ja siitä, miten itse päättää suhtautua mihin tahansa tässä elämässä. Kiireisenä ja stressaantuneena vai esimerkiksi tietoisesti hidastaen.
Tästä helposti matkan varrelle hukkuvasta ajatuksesta ja tietoisen päätöksen mahdollisuudesta muistuttaa oivallisesti aina innostava Saku Tuominen uutuuskirjassaan Kaikki mitä olen oppinut hyvästä ruoasta (Otava).
Lehdentekijän joulu on usein suunniteltu, valmisteltu, shopattu, sisustettuja kokattu moneen kertaan jo reippaasti ennen oikeaa h-hetkeä. Koska usein on käynyt niin, että muiden vasta innostuessa joulusta, itsestä ei juuri mikään enää tunnu oikein mitään. Mutta tänä vuonna on tietoisesti toisin.
Uskon, että tie, joka minut vie, rauhoittaa ja hiljentää yhtä hyvin kiireettömämpään elämisen rytmiin kuin jouluun voisi löytyä jotenkin lohdulliselta (ja aikaa vievältä!) kuulostavan leivonnan ääreltä: kasvatan ja ruokin kärsivällisesti leipäjuurta täydellistä patonkia varten. Vaivaan ja nypin pikapizzataikinapalloja pakastimeen nälkäisiä poikasia varten. Ja yllätän niin isot kuin pienet lähimmäiseni iloisesti kettukarkkikakulla (sivu 65).
Tekemisterapiaa ihan parhaasta päästä! Samalla se joulumielikin saatta löytyä uudelleen, vaikka omat ajatukset askartelevatkin jo kevätpuutarhoissa, grillaamisessa – niin ja juhannuksessa!
Ajakirjaga „Kotiliesi Leivonta + Ruoka, 24-2019” seonduvad märksõnad: toiduvalmistamine, toiduretseptid, ajakirjad, jõulud
„Kotiliesi Leivonta + Ruoka, 24-2019” on ajakiri, 84 lk; 23,0 × 29,7 cm; ↔ 0,3 cm; 190 g.
Ajakiri „Kotiliesi Leivonta + Ruoka, 24-2019” on Laos nr 1, saame postitada või kontorisse tuua samal või esimesel TÖÖPÄEVAL.
Ajakirja „Kotiliesi Leivonta + Ruoka, 24-2019” ilmumisandmed: Otavamedia Oy, 2019
ISBN/EAN: 6414883960025
Ostke ajakiri „Kotiliesi Leivonta + Ruoka, 24-2019” hinnaga 11.90
Pikk päkapikupäev
14.74
Jõuluvana tegelusvihik
13.93
Jõulud
14.74
Tähtpäevad
13.90
Jõulupühade salmik
9.29
Jõulutaadi ootel
14.74
Kuula kuuske
23.93
Tähed on taevatuled
14.94
Elu on pidu
21.70
2 mangot ja 5 uba
14.90
Piparkoogiraamat
14.74
Rõõmsad helisevad jõulud
17.97
Eesti perepeod
29.92
Müürilille jõulupulmad
24.90
Kui käes on jõulud
22.90
Jõulupõrsas
19.91
Tulge külla jõuluvanale
19.91
Peod perekonnaringis
19.90
Suur jõuluraamat
14.94
Kirjad jõuluvanale
12.50
Jõulutäht
9.90
Jõulud
7.97
Jõulud jõuavad Muumiorgu
27.97
Teistmoodi jõulud
14.90
Jõua jõua jõuluaega
14.14
Meie pühad ja tähtpäevad
21.70
Mõmmi jõuluaabits
17.97
Jõuluaeg
17.90
Väikese hiire talv
10.99
Head isu!
5.95
Alberti jõuluootus
25.25
Piparkoogilugu
20.70
Jõulud Bullerbys
27.97
Jõulud tallis
24.74
Leiutajateküla jõulud
17.97
Pettsoni jõuluvanamasin
19.79
Armsad jõululood
16.94
Molli jõulud
15.95
Jõulud üle maailma
14.99
© Kirjavara Raamatupood OÜ • Registrikood 16003911 • kirjavara(ätike)kirjavara(punkt)ee • +372 501 2125